tiistai 20. helmikuuta 2018

Wanhat 2018

Moi! Pitkästä aikaa istuin koneen äärelle kirjoittelemaan blogia koulujuttujen sijaan. Perjantaina 16. helmikuuta oli kauan odotettu wanhojen päivä. Oma päiväni oli todella ihana, mutta samalla myös raskas. Rakkolaastarit onneksi pelastivat jalat edes jotenkuten, mutta kaksi päivää tanssien jälkeen edelleen kävely teki kipeää :-D voin jo nyt sanoa, että kenkien mukavuuteen kannattaa panostaa! Mutta nyt kuviin, joista valikoin parhaimpia tähän postaukseen koska päivän kuvasaldo oli reippaasti yli 1000...

Untitled

Untitled

Meidän wanhojen päivä alkoi koululla aamunavauksella salissa, missä olin itse kaverieni kanssa pitämässä pienen puheen ja sen jälkeen tanssimme kaksi tanssia varsinaisten esitysten ohjelmasta. Aamunavauksen jälkeen lähdimme vauhdilla ajamaan vanhoihin kouluihimme moikkaamaan opettajia ja sisaruksia. Kiertelyn ohella ehdittiin räpsiä onneksi muutamat kuvat ulkona. Ennen ensimmäistä näytöstä tunnelma pukkarissa oli aika jännittynyt :-D Vähän harmittaa että unohdin hymyillä tansseissa kun jännitin vain niin kovin että osaanko tanssit. Jännitys oli kuitenkin ihan turhaa, koska molemmat näytökset meni super hyvin! Näytösten välissä oli hyvin aikaa syömiselle ja kuvien otolle tietenkin ;-)

Untitled

Untitled

Kaikin puolin unohtumattoman ihana päivä, joka vastasi täysin odotuksia. Illalla juhlittiin vielä jatkoilla, jonka jälkeen kyllä uni maistui! Kiitos vielä kaikille mukana olleille ja erityiskiitos äidille, joka toimi meidän porukan kuvaajana, kamojen roudaajana ja muutenkin apuna kaikessa

Untitled

PS. Myyn mekkoni vannehameineen pois lähiaikoina, lisätiedot ja myynti-ilmoitus tulee mun instagramiin (@veerakatariinv) mutta halutessaan saa ottaa yhteyttä sähköpostitse ja kysellä tietoja siellä jo nyt (veera.kuusisto12@gmail.com)

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Tavoitteita vuodelle 2018

Moikka! Kouluun on taas palattu ja arjen rytmiin ainakin jotenkuten päästy mukaan. Ajattelin uudenvuoden lupausten sijaan asettaa muutamia tavoitteita vuodelle 2018 turhaa stressiä ottamatta. Vuosi 2017 oli tosi kiva, mutta parantamisen varaakin löytyi ja niitä koitan korjailla tänä vuonna. Tein vuodesta 2017 pienen koostepostauksen, joka löytyy tästä

Untitled

Ihan ensimmäisenä pyrin tänä vuonna huolehtimaan entistä enemmän omasta terveydestä. Ihan liian monet flunssat tuli sairastettua viime vuonna huonon vastustuskyvyn takia ja olin ihan liian väsynyt. Monesti koulusta kotiin tullessa olisin jo ihan valmis hautautumaan loppupäiväksi sänkyyn. Toivonkin, että tänä vuonna olen tarpeaksi päättäväinen ja lähden ulos edes kävelemään väsymyksestä huolimatta. Ulkoilma virkistää kummasti ja opiskelukin sujuu virkeänä helpommin. Seuraava tavoite onkin urheiluun liittyvää, nimittäin otan tavoitteeksi monipuolisemman treenaamisen ja viisi/kuusi treeniä viikkoon. Musta tuntuu, että mun kehossa on ylimääräistä nestettä ja olo onkin viimeaikoina ollut aika turvonnut, joten toivon että pääsen siitäkin eroon treenien myötä. 

Viimevuonna en ollut blogissakaan mikään kamalan aktiivinen, vaikka joka kuussa tuli edes pari postausta. Tänä vuonna aionkin panostaa enemmän blogiin ja erityisesti postausten sisältöön, aina löytyy parannettavaa :-) Huomasin viime vuoden aikana murehtivani ihan liikaa muiden mielipiteitä ja annoin pienienkin asioiden päästä niinsanotusti ihon alle. Tänä vuonna onkin tavoitteena myös kasvaa ihmisenä ja jättää tollaset asiat omaan arvoonsa. Ihan turhaa pahoittaa oma mieli jonkun typerän jutun takia! 

Untitled

Innolla odotan mitä tällä vuodella on tarjottavanaan! Ihan hetken päästä on edessä kauan odotettu wanhojen päivä, josta tulee varmasti yks lukion kohokohdista. Ihan hullua ajatella, että ens kesänä aloitan jo ylppäreihin lukemisen, aika menee kyllä niin nopeasti! 

Millaisia tavoitteita teillä on?

tiistai 2. tammikuuta 2018

Uusi vuosi käyntiin

Moi! Heti tähän alkuun, hyvää uutta vuotta kaikille! Toivottavasti teidän vuosi vaihtui hyvissä tunnelmissa. Meillä vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä muiden ampumia raketteja katsellen. Otin tavoitteeksi että saisin edes yhden julkaisukelpoisen rakettikuvan ja siinä onnistuinkin, jee! :-D Eipä nää mitään loisto otoksia ehkä ole, mutta päihittää kuitenkin viime vuonna puhelimella paniikissa räpsityt kuvat missä näkyi vain savua ;-)

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

lauantai 23. joulukuuta 2017

Katsaus vuoteen 2017

Moikka! Toivotan heti tähän alkuun kaikille ihanaa joulua, koska en huomenna ehdi varmaankaan mitään kirjoittelemaan. Jouluaatosta olisi tarkoitus julkaista jokin mydayn tapainen postaus kylläkin! En ole ennen tehnyt tällaista vuosikatsausta, mutta asiaan tuleekin muutos nyt! Musta tuntuu etten muista puoliakaan mitä tänä vuonna on tapahtunut, mulla on vaan surkea muisti :-D sen sijaan muistan monia juttuja vuosienkin takaa... unohdan tästäkin postauksesta varmasti muutamia juttuja jotka on sisältynyt mun vuoteen 2017, mutta tässä nyt pieni pintaraapaisu mun vuodesta 2017!

Untitled

Tähän vuoteen on mahtunut niin iloa kuin surua, mutta onneksi suurimmaksi osaksi iloisia juttuja. Muistaakseni vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä poikaystävän kotona. Me ei itse ammuttu raketteja, mutta meillä kävi hyvä tuuri, kun joku naapureista ampui hienoja raketteja ja päästiin niitä ihan vierestä katsomaan! Jäipä myös mieleen meidän surkea yritys saada instagramkelpoisia kuvia raketeista, eipä niissä kuvissa muuta näkynyt kuin savua :-D Hiihtolomalla löysin täydellisen mekon Wanhojentansseihin, mutta sen esittelyn vuoro sitten vasta ensi helmikuussa ;-) Alkuvuodesta en muista juurikaan mitään ihmeellistä. Kaipuu hevosen selkään oli kova, koska olin muistaakseni lopettanut pari kuukautta ennen vuoden vaihtumista. Kuviakaan tältä ajalta ei löydy, koska puhelimeni vaihtui kesällä ja tietokonekin vaihtui syksyllä. Maaliskuussa läheiseni joutui vakavaan onnettomuuteen, josta selvittiin onneksi tosi hyvin <3 Pikkuveljeni rippijuhlat olivat myös maaliskuussa.

Untitled

Huhtikuussa poikaystäväni täytti 18 ja yllätin hänet päiväreissulla Helsinkiin. Syötiin Amarillossa kunnon burgeriähkyt ja kierreltiin kaupunkia. Tästä voidaankin hypätä suoraan kesään, koska rehellisesti sanottuna keväästä en juurikaan muista mitään :-D En saanut koko kesäksi töitä, joten suurin osa lomasta meni möksällä loikoillessa ja rentoutuessa. Vähän hävettää sanoa, mutta en tainnut käydä kesällä kertaakaan järvessä uimassa! Kesä oli kieltämättä aika kylmä, koska mulla oli melkeimpä aina neule ja farkut päällä jos ei lasketa paria päivää milloin tarkeni kesämekossa. Kesällä kävin ihanassa Hangossa, mistä onkin tullut jo kesän perinne. Muistaakseni treenikin kulki ihan hyvin ja motivaatiota löytyi. Kesällä kävin myös kuvaamassa muutaman kerran poikaystävääni ajamassa motocrossia ja sen kuvaamisesta innostuinkin kovin! Sain paljon innostusta urheilukuvaukseen ja nyt toiveissa olisikin siihen soveltuva putki. Kesällä osallistuin Venlojen viestiin, joka on Suomen suurin suunnistuskilpailu. Tänä vuonna kisa oli Kolilla, jossa käytiin myös kurkkimassa maisemia Kolivaaran huipulla. 

Syksyllä aloitin lukion 2. vuoden opinnot ja Wanhojen tanssien odottelu alkoi. Nyt tanssiharkat ovat jo hyvällä malilla ja tähän mennessä kaikki tanssit halussa! (tai niin ainakin luulen) Koulussa on ollut rankkaa, mutta hengissä on selvitty kakkosvuodesta ainakin tähän asti. Syksy tuntui olevan aika kiireinen, mutta ehdittiin käydä muutamat kivat leffareissut Turussa ja mökkeilemään koiran kanssa.

Untitled

Kokonaisuudessaan tää vuosi on ollut mun mielestä tosi kiva! Pitää olla kiitollinen kaikista kavereista, poikaystävästä ja perheestä, jotka teki mun vuodesta 2017 ihanan Vuodelle 2018 oon jo ehtinyt pohtia muutamia tavoitteita, mutta niistä sitten enemmän mahdollisesti omassa postauksessa. Nyt haluankin toivottaa kaikille ihanaa ja rauhallista joulua!

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Almost xmas

Moikka pitkästä aikaa! Viime postauksesta on jo ihan liian kauan, pahoittelut siitä. Koulun kanssa on pitänyt kiirettä ja mua on vaivannut jonkin sortin syys/talvi väsymys jo jonkun aikaa. Mun kolmas jakso lukiossa on myös harvinaisen raskas, joten pistän blogihiljaisuuden osittain sen piikkiin. Nyt talvella on melkein pimeää jo kun pääsen kotiin, joten kuvaaminen on vaikeaa ja yleensä se vähäinen valoisa aika menee siihen, että yritän keretä edes pienelle lenkille ennen kun tulee tosi pimeää.

Untitled

Joulu on jo oven takana, vaikka mulla ei yhtään ole joulufiilis. En tiedä mistä se johtuu, jotenkin tuntuu että joulu tuli niin nopeasti. Oon joka joulu toivonut lunta aatoksi, koska ainakin mulla se vaikuttaa joulufiilikseen. Joulua on kyllä odotettu ja loma tulee tarpeeseen! Tällainen pieni pikapäivitys tähän väliin! Mulla on vielä huomenna normaali koulupäivä ja perjantaina ohjelmassa on puuron syöntiä ja joululauluja kirkossa. Siitä alkaa mun loma, joka loppuu tammikuun alkuun. Hyvää lomaa kaikille jo etukäteen! :)

Untitled